Kannelmäen ja Naantalin keittiöissä huippuosaajamme huolehtivat päivittäin siitä, että tuhannet juniorit pääkaupunkiseudulla ja seniorit ympäri Suomen saavat helposti terveellistä, maittavaa ruokaa.

Kun asiakkaalla ei ole tiloja tai muuten mahdollisuutta rakentaa itselleen omaa keittiötä, apua tarjoavat Compass Groupin tuotantokeittiöt Kannelmäessä ja Naantalissa. ”Esimerkiksi hoivakodeille tai päiväkodeille on usein helpotus, kun keittiöinfraa ja -laitteita ei tarvita”, sanoo tuotantojohtaja Taina Lahtinen Compass Groupilta. ”Henkilökunnan työsarkaa voi helpottaa myös muuttamalla keittiö niin sanotuksi jakelukeittiöksi, jolloin lämmin ruoka tulee valmiina ja paikan päällä tehdään itse esimerkiksi tuoreet salaatit.”

Tuotantokeittiöt ovat kuin isoja kotikeittiöitä – ruoka tehdään samalla tavalla, mutta määrät ja laitteet ovat isompia. Ammattitaitoinen henkilökuntamme tekee ruuat alusta alkaen itse, ilman lisäaineita. Raaka-aineet ovat vastuullisesti tuotettuja, mahdollisuuksien mukaan kotimaisia ja sesonginmukaisia. Ruokalistat on tehty yhdessä asiakkaan kanssa huomioiden paitsi ravitsemussuositukset myös erityistoiveet ja esimerkiksi juhlapyhät. ”Ravitsemusasiantuntijamme pohtivat ruokalistoja laatiessaan kunkin ryhmän erityistarpeet”, Lahtinen sanoo. ”Esimerkiksi ikäihmisten ruoassa kiinnitetään erityistä huomiota suolan ja proteiinin määrään ja ruoka voi mukaan olla rakennemuutettua eli pehmeää ja helposti syötävää.”

Naantalin keittiössä käytössä Cook and chill -menetelmä

Naantalin tuotantokeittiössä reilu 10 henkilöä tuottaa ateriapalvelut palveluasumisen tarpeisiin ympäri Suomen: ikäihmisille, kehitysvammaisille sekä mielenterveys- ja muille kuntoutujille. Ateriat toimitetaan kahdesti viikossa Tampereen logistiikkakeskuksen kautta palvelu- ja hoivatalojen toimipisteisiin sekä kotonaan asuville kuntien ikäihmisille.

Compass Groupin asiantuntijat vastaavat ruokalistojen suunnittelusta, aterioiden valmistuksesta ja kuljettamisesta asiakkaille. Palvelu- ja hoivatalojen henkilökunta puolestaan vastaa ruokien vastaanottamisesta, varastoinnista, lämmittämisestä, esillelaitosta ja tarjoilusta sekä astiahuollosta.

Naantalin keittiön ammattitaitoiset kokkimme valmistavat ateriat ns. Cook and chill -menetelmällä, jolla tuotteisiin saadaan hyvä säilyvyys ilman lisättyjä lisäaineita. Ateriat pysyvät tuoreina ja maut puhtaina usean päivän ajan. ”Korkea tuotantohygienia ja nopea jäähdytysprosessi takaavat säilyvyyden tuotteelle”, Taina Lahtinen lupaa.

Kannelmäessä kokataan Cook and serve -menetelmällä

Kannelmäen keittiön lähes 30 osaajaamme valmistavat tuhansia huolellisesti suunniteltuja ruoka-annoksia päivässä ns. Cook and serve -menetelmällä. Asiakkaat eli pääkaupunkiseudun koulut ja päiväkodit saavat ruuan kuumatoimituksena, tarjoiluvalmiina. Ruoka toimitetaan juuri ennen ruokailun alkamista, ja kouluravintolan tai päiväkodin henkilökunnan tehtäväksi jää laittaa se esille. Osassa paikoista salaatit ja lisukkeet, kuten perunat ja pasta, valmistetaan itse, mutta Kannelmäestä saa tarvittaessa myös täydelliset ateriapaketit jälkiruokineen ja välipaloineen. ”Meille on tärkeätä kuunnella asiakasta ja heidän tarpeitaan”, Taina Lahtinen kertoo.   

Kannelmäestä muutetaan Vantaalle uusiin tiloihin, jotka valmistuvat keväällä 2021. Keittiötila kasvaa ja logistiset yhteydet paranevat. ”Saamme moninkertaisesti lisää tilaa, ja sen myötä pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin”, Lahtinen iloitsee.